tiistai 21. joulukuuta 2010

Hyasintin tuoksua


Lumikinokset ympäröivät vanhan koulun, jonka nurkissa paukkuu pakkanen ja yllä kaartuu tähtitaivas. Ateljeen myymälässä ja verannalla palavat kynttilät ja käytävää koristavat ullakolta löydetyt enkelit, jotka koululaiset ovat joskus askarrelleet.
Tunnelma on avain jouluun! Pynde hiljentyy joulun viettoon ja ateljeen väki toivottaa kaikille oikein lämmintä joulunaikaa!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kalenterit 2011

Tätä kirjoittaessani koko maa on kultainen: kuulas aurinko paistaa ja saa lehdet näyttämään entistä kirkkaimmilta ja kultaisimmilta. Kultaisten puiden taustalla on syvän sininen taivas. Kuka on keksinytkään lokakuulle niin synkän nimen kuin lokakuu? Näistä aurinkoisista syyspäivistä on synkkyys kaukana!

Syksyisin suunnataan katseet aina kohti päättyvää vuotta ja sitä seuraavaa uutta vuotta. Näin on käynyt myös syksyn uutuustuotteiden kohdalla, sillä nyt ovat ilmestyneet ensi vuoden upeat kalenterit. Kalentereiden uusionahkasta valmistetuissa kansissa komeilee tuttu hirvi. Kalentereita saa Design Pylsyn ateljeelta Joutsasta sekä Lande-shopista Helsingistä. Ja toki Anu kiertää vielä monet messut ennen joulua ja nyt tulevana viikonloppuna Design Pylsyn osasto löytyy Oulun käsityömessuilta!



perjantai 24. syyskuuta 2010

Pala maaseutua keskelle kaupunkia

Design Pylsyn Lande-myymälä avaa ovensa Helsingissä Urho Kekkosen kadulla ensi maanantaina 27.9.2010 klo 10. Lande on normaalisti avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-15. Avajaisviikolla Landessa on tarjolla hyviä tarjouksia sekä ihanaa maalaistunnelmaa.

Tänään Landessa on sisustettu ja ahkeroitu. Oven edustalla on asetelma männyntaimista ja omenoista. Pala maaseutua on asettunut luontevasti keskelle Helsinkiä! 

tiistai 31. elokuuta 2010

Syksyn uudet tuulet

Pääskyset eivät enää sirkuta Pynden ateljeen räystään alla. Kurkien näkemiin-huudot kaikuvat kuulaalla syystaivaalla ja matalalta paistava aurinko saa varjot pitenemään. Kesän päättymiseen liittyy aina ripaus haikeutta, vaikka syystuuli tuo mukanaan uuden ajan.

Design Pylsyn syksyn suurin ja odotetuin uutuus on Helsinkiin Urho Kekkosen kadulle avattava Lande-liike, jonka tuo mukanaan palan maaseutua kaupungin kiviseen sydämeen. Lande avataan syys-lokakuun aikana ja myyntitiskin takana häärii Lande-tuotemerkin luoja Anna Pylsy. Seuraahan siis Design Pylsyn nettisivujen, blogin ja Facebook-sivun tiedotusta! Ja kuten arvata saattaa, Pynden väki on ihan täpinöissään!
Lande-tuotesarja on uudistunut harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka ammentaa inspiraatiota suomalaisesta maaseudusta. Tämän viikon Habitare-messuilla Helsingin messukeskuksella esitellään syksyn uutuustuotteena huopaiset patakintaat:

Vaikka Design Pylsy saa Lande-liikkeellään tukevan jalansijan Helsingistä, säilyy yrityksen kotipaikka edelleen Joutsan maalaismaisemissa. Syksyllä Design Pylsyn ateljee on auki maanantaista perjantaihin klo 10-16, mutta syksyn messukiireiden vuoksi kannattaa soittaa ateljeelle varmistuakseen siitä, että ateljeella ollaan paikalla.
Kesän päättymisen haikeuden sijaan on aika avata ovi syksylle. Kesän hentojen kukkasien tilalle on nyt hyvä aika hakea metsästä maljakkoon pieni männyn taimi juurineen. Näin koti täyttyy suloisesta metsän tuoksusta. Pimeät illat tuovat mukanaan uudet nautinnot: kynttilät ja kodin lämpö johdattavat ihanasti tulevaan talveen!

torstai 24. kesäkuuta 2010

Juhannus

Keskitä lahja-, asuste- ja sisustusostoksesi Design Pylsyn ateljeelle! Saat jokaisesta 50 euron ylittäneestä ostokerrasta leiman. Kerättyäsi kuusi leimaa, saat seuraavasta normaalihintaisesta tuotteesta 50 % alennuksen! Etu ei koske ale-tuotteita. Nyt siis vain ostoksille ja leimoja keräämään!

Ateljee on avoinna huomenna juhannusaattona 10-14 ja sunnuntaina 27.6. klo 10-15. Juhannuspäivänä ateljee on avoinna sään mukaan: jos Joutsassa paistaa aurinko, ateljee on suljettu, mutta jos sataa vettä, niin ovet on avoinna! Tervetuloa!

Romanttista, taianomaista ja rentouttavaa juhannusta kaikille!


Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.

Kerää yhdeksän erilaista kukkaa juhannusyöksi tyynysi alle, niin näet unessa tulevan puolisosi.

Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kesän avaus

Uudistetussa ateljeessa avataan kesä 14.-15.5.!

Tule tutustumaan uutuustuotteisiin, joissa tuttu aurinkokuvio säihkyy glitter-hopeaa! Myös pipot ja paidat ovat saaneet turkoosin kesäsävyn. Ateljeessa on lisäksi runsaat alennukset poistotuotteissa ja savuvahinkoja kärsineissä paidoissa alk. 5-10 euroa.

Kesän avauksessa voi tutustua muotoilijaksi valmistuneen Anna Pylsyn Feeling good -näyttelyyn ja nauttia kahvitarjoilusta.

Avoinna perjantaina 14.5. klo 10-18 ja lauantaina 15.5. klo 10-15.

Tervetuloa nauttimaan aurinkoisista toukokuun päivistä Pyndeen!

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kevät Pyndessä

Kevät on tullut Pyndeen! Pihaa haravoidaan ja odotetaan innolla, kun kasvukausi pyrähtää oikein tosissaan käyntiin, sillä viime syksynä Pynden piha kunnostettiin uusin istutuksin, joiden tuloksia päästään ihailemaan jo tulevana kesänä. Verannalle on aseteltu orvokkeja toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi ja linnut virittelevät kevätlaulujaan koivikossa. Pynden kevät näkyy myös myymälässä, jonne kevät on tuonut uuden värin, turkoosin. Kuviot ovat pysyneet samoina tuttuina, mutta turkoosit pipot ja paidat ovat ihana lupaus pian koittavasta kesästä! Kevät on tuonut uudet tuulet myös painoluokan puolelle, jossa aloittaa huhtikuussa uusi työntekijä Leena.

Turkoosia, orvokkeja, Leena... Kyllä nyt vilkas, eloisa ja aurinkoinen kesä saa tulla!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Etsime työntekijää

Design Pylsy on käsityöyritys, jonka ateljee sijaitsee n. 8 km päässä Joutsan keskustasta. Etsimme määräaikaista työntekijää, jonka ensisijaisena tehtävänä on kankaanpainanta. Työntekijältä edellytetään kädentaitoja ja reipasta työotetta. Lisätiedustelut sekä avoimet hakemukset ansioluetteloineen sähköpostiosoitteeseen anu@designpylsy.com 6.4.2010 mennessä.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Spiraalipajut

Pääsiäisemme koristeisiin on kuulunut jo vuosien ajan spiraalipajut. Asiakkaiden ihmetellessä kihartuneita pajunoksia on Anu toisinaan kertonut tällaisen jalostetun pajulajin kasvavan kotitiemme varrella. Ihmetyksen kasvaessa tämän tiedon seurauksena on väite oikaistu ja jaettu oikea tieto siitä, miten spiraalipajuja saa pääsiäiskotia koristamaan:

Kierrä piiskamaiset pajunoksat tyhjien pahvirullien tai harjanvarsien ympärille. Teippaa pajunoksat molemmista päistä maalarinteipillä rullaan tai harjanvarteen kiinni ja anna niiden kuivua mahdollisimman lämpimässä paikassa. Kun oksat ovat kuivia, irrota ne rullasta ja laita kauniille ja näkyvälle paikalle!

Iloista kevättä ja tulevaa pääsiäistä!


perjantai 5. helmikuuta 2010

Käsilaukku täynnä kukkasia

Pynden remontti on edennyt ja nyt myymälän lattia hohtaa kauniin harmaana tuoden paljon valoa ja tilantuntua. Myymälä on vielä suljettuna, mutta avautuu asiakkaille pian upeasti uudistuneena!

Vaikka talvi pitää vielä tiukasti otteessaan ja lumikinoksia on kasaantunut monen leutojen edellistalvien edestä, on silti ilmassa jo pienenpieni ripaus kevään tuntua. Linnut heittävät ilmoille jo ensimmäiset kevätlaulunsa ja leudoimpina talvipäivinä voi haistaa ilmasta kevään tuoksun, jos nuuhkii oikein tarkasti. Kevättä voi odotella myös koristelemalla kotia kukilla ja viherkasveilla. Pynden tarinat tarjoavat teille, hyvät lukijat, hauskan vinkin tuomaan iloa talvipäiviin. Jokaisen varastossa lojuu varmasti isotätien vanhoja käsilaukkuja ja kirpparitkin ovat niitä täynnä. Vanhat käsilaukut ovat kauniita asusteita ja mikäli se ei sovi omaan vaateparteen, voi siitä saada viehettävän yksityiskohdan kodin sisustukseen. Käsilaukkuun voi asettaa viherkasvin ruukun tai sitten tukevan maljakon leikkokukkia varten. Näin vanha laukku pääsee kauniisti esille ja saa uuden soman elämän!